Kaikki on harmaata. Värit haalistuvat, häipyvät vähitellen, sulautuvat yhdeksi massaksi. Vihreä puisto ja raikas tuuli tuntuvat ulkona vain kolkolta ja kostealta, yrittäen enemmän ärsyttää kuin todella puhdistaa tai raikastaa mitään. Riittävän kauan parkkipaikkaa tuijottaen on vaikea enää erottaa rajaa mihin asfaltti loppuu ja ruoho alkaa. Äänet kantautuvat ulkoa kaikuina kuin vanhan rakennuksen vinkuna tuulen riepoteltavana tai äänen sorinana seinän läpi kuultuna. Tunne on kuin elokuvasta tai pelistä, jossa muinaista artifaktia painamalla astuisi universumien väliseen tyhjyyden tilaan. Kaikki on paikallaan, kuten aina ennenkin, mutta ilman elämää tai todellisuuden tuntua. Mielikuvitus yrittää turhaan nähdä tyhjyydessä edes klassisia lonkerohirviöitä tai mustaa aurinkoa, jotain mikä todistaisi kaiken olevan vain unta tai fantasiaa. Todellisuus ei ole yhtä lempeä, ihmiset liikkuvat, puhuvat ja huutavat hyvin konkreettisen normaalisti ja edes silmien sulkeminen tai nipistys ei auta heräämään tästä painajaisesta. Tämä on elämä.

 

Ruoka ei maistu enää miltään, on vaikeaa edes muistaa sen maistuneen joskus joltain. Television kokkausohjelmat nostavat veden kielelle mutta tämä itseaiheutettu trippi epätodellisuuteen haihtuu nopeasti jopa hienon ravintolan pihvipöydän äärellä. Alitajunnan reunalla joku ääni yrittää epätoivoisesti vakuuttaa sinun joskus nauttineen tällaisesta ateriasta mutta raaka todellisuus vaimentaa sen tehokkaasti mikrolla lämmitetyn iltapalan äärellä, joka yllättävää kyllä, maistuu täysin samalta. Nälän tunteen vaimentamalla voi taas jaksaa yhden päivän eteenpäin, vaikka jokaisen aterian jälkeen ei voi olla ajattelematta jättää seuraavaa ateriaa syömättä, vain kokeillakseen auttaisiko vahvistunut näläntunne vihdoin maistamaan jotain kulinaristisesti merkittävää. Kokeilua ei kuitenkaan koskaan suoriteta, rutiini sekä sosiaalisessa elämässä että oman kropan fysiikassa kehottavat aina kohti notkuvia ruokahyllyjä. Sama kierto pyörii, nälkä voitetaan ja elämä jatkuu. Tämän sairauden kanssa on tyydyttävä hoitamaan oireita, lääkettä itse vaivaan ei vielä ole keksitty.

 

Unimaailma aukeaa yhä harvemmin. Paljon useimmin herää aamulla 10 tai jopa 12 tuntisen nukkumisen jälkeen väsyneenä ja haluttomana nousemaan sängystä. Joskus aamuisin yrittää vielä muistella mitä unien näkeminen tuntui, miten kaveriporukassa sekopäisille unille naurettiin tai miten kaikki vaikutti niin todelta ja sai ihmetellä vielä iltapäivän tunteina mitkä asiat unessa todella tapahtuivat ja mitkä olivat vain alitajunnan omia mielivaltaisia maalauksia. Tätä hupia ei silti voi jatkaa kauan, töihin on mentävä ja filosofiseen pohdintaan ei ole aamulla varattu liiaksi aikaa. Aamiaispuuro ei enää maistu edes pahalle, se maistuu samalle pihville mistä viikonloppuna maksoit 25€, säästöä se on kai tämäkin. Kaiken tämän jälkeenkin on nukkumaanmeno illalla yhä suuri palkinto. Kuinka monta kertaa on painanut silmänsä kiinni toivoen pystyvänsä sukeltamaan uniinsa niin syvälle, ettei koskaan tarvitsisi herätä. Aamulla mustat silmäpussit ja väsymys käynnistää jälleen uuden syklin.

 

Kaikkien kuuluu tehdä töitä, se ylläpitää yhteiskuntaa, luo elämään tavoitteita, maksaa laskut ja siinä voi toteuttaa itseään. Tee työtä jolla on tarkoitus. Kaikki tämä on täyttä paskaa, jokainen sen tietää. Koskaan en ole elämässäni nähnyt ihmistä, joka ei mielummin ottaisi hyvän elintason tekemättä sekuntiakaan töitä kuin erinomaisen elintason hirveällä työtaakalla. Jokainen positiivinen asia elämässäsi tapahtuu työajan ulkopuolella mutta teet silti töitä 40h viikossa, joka ikinen viikko. Joskus törmää ihmiseen, joka tosissaan nauttii työstään ja kokee saavansa siitä jotain. Lähes aina nämä ihmiset ovat kuitenkin puolituttuja tai täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka varmasti kokevat sosiaaliseksi velvoitteekseen ylläpitää onnellista ja luterilaisen työmoraalin mukaista pokerinaamaa. Paremmin tuntevasi ihmiset sanovat suoraan tuhlanneensa elämänsä parhaat vuodet alipalkattuna raataen rutiininomaista työsuoritusta päivästä toiseen.  Joskus he kipuavat riittävän korkealle pallille, jotta heidän ei tarvitse tehdä niin paljon töitä. Ironista tässä on samalla kohonnut palkkataso, joka taas mahdollistaa laadukkaamman ja  ajallisesti kasvaneen vapaa-ajan vieton. Kaksoisironista asiassa on, että hyvin usein he ovat jo liian vanhoja todella nauttimaan tästä ajasta. Golf, veneily ja moottoripyörät sopivat vain harvoin näiden johtajien todellisiin mielihaluihin. Oikeasti he haluaisivat olla nuorempia, ryypätä ja pelata lätkää. Itse olen siinä epäoikeutetussa kastissa, jolla ei käytännössä ole vapaa-aikaa kuin paperilla. Todellisuudessa raha ja energia eivät riitä enää työpäivän jälkeen minkäänlaisen laatuajan viettämiseen. Ehkä sitten saan sen moottoripyörän kun olen riittävän vanha näyttääkseni sen selässä idiootilta.

 

Rutiini on työtä vain aluksi, työ on aina rutiinia. Viisas mies joskus sanoin elämäsi arvon olevan mitattavissa siitä mitä jätät taaksesi. Paljon puhuttu todellisuus nauraa tälle väitteelle päin naamaa. Historian suurimmat henkilöt ovat yhä tälläkin hetkellä lähes poikkeuksetta massamurhaajia ainakin jollain mittarilla. Ehkäpä suuret teot silti ovat suuria, olivat ne sitten hyviä tai pahoja. Rutiini itsessään taas sanelee oman perintöni tälle yhteiskunnalle. Herään aamulla, syön aamupala, menen töihin, tulen töistä, katson telkkaria, menen nukkumaan. Toistamalla tätä rikkinäistä levyä joka ikinen päivä vuosien ajan voin vihdoin kuollessani antaa tämän suuren perintoni uudelle sukupolvelle, joka taas perinteitä kunnioittaen jatkaa samaa säveltä kunnes omat valmiina poistamaan hautakiveni ja antamaan oman perintönsä eteenpäin. Rutiinin toistamisen jälkeen on kuitenkin väistämättä seurauksena palkinto yhteiskunnalta sen laulun soittamisesta. Eläke, jonka ikäraja tuntuu koko ajan kohoavan, annetaan vihdoin kaikille niille urheille työn sankareille, jotka ovat uhmanneet mielenterveyttään vuodesta toiseen seuraamalla samaa puuduttavaa työrutiinia. Voit nauttia tästä palkinnosta reippaasti tippuneen tulotason, vielä reippaammin tippuneen terveyden ja nyt uutuutena julkaistun rajattoman vapaa-ajan muodossa. Tällä rajattomalla vapaa-ajalla et kuitenkaan voi tehdä mitään, tippuneen tulotason, terveyden tai puhtaasti rutiinista vieroittumisen johdosta. Kaiva hautasi ja valmistaudu kuolemaan, yhteiskunta ei tarvitse sinua enää.

 

Koska kova työ on elämääsi, elämäsi on kovaa työtä. Oma kokemukseni asiakaspalvelun maailmasta avasi minulle ikkunan ihmisistä niiden autenttisessa elinympäristössä. Asiakaspalvelun periaate on suoraan luettavissa sen nimestä. Vanhanaikasen yhteiskunnan tukipilarina palvelijat auttoivat ihmisiä, joilla oli rahaa, tekemään mitä halusivat. Nykyaikaisen yhteiskunnan tukipilaireina asiakaspalvelijat auttavat ihmisiä, joilla on rahaa, ostamaan mitä he eivät tarvitse. Voin puhtaalla omallatunnolla sanoa pyrkineeni aina auttamaan ihmisiä valitsemaan tuotteita, jotka soveltuvat heille parhaiten. Hyvin usein olen myynyt heille tuotteen, jonka he ovat halunneet ostaa. Todella harvoin kyseessä on ollut sama tuote. En tiedä onko kyseessä epäluottamus myyntihenkilöä kohden vai suoraan ammattitaidon puute, sillä ihmisiä ei ole koko urani aikana todella motivoinut mitkään rationaaliset argumentit vaan pikemminkin tuotteen mielikuva tai ideologia sen taustalla. Ostomania luo kysynnän, asiakkaan tunnetaso sen rajat. Siksi ostaminen onkin liian helppoa, varaat tietyn summan rahaa tiettyä tuotetta varten ja menet kauppaan ostamaan sen. Hyvin usein prosessi on sama, oli kyseessä elintärkeä 20v tekninen investointi tai puhtaasti parin päivän käyttötavara. Itse arvostan jokaista merkittävää ostoprosessiani sen verran paljon, että tutkin hankittavan tuotteen ja mahdolliset vaihtoehdot hyvin tarkasti ennen ostopäätöstä. Suurin osa asiakkaistani ostavat karkkipussin ja pölynimurin samoilla periaatteilla, ”toi on tosi kiva toi punainen”. Ketään ei varmaan yllätä merkittävän osan näistä asiakkaista olleen naisia. On vaikea seurata tällaista ostoprosessia sivusta kun tietää miljoonakertaisen määrän tuotteesta eikä asiakasta oikeastaan kiinnosta värin lisäksi kuin tuotteen hinta ja varastosaldo. Väkisinkin herää kysymys omasta tarpeellisuudesta koko helvetin organisaatiossa, jos idiootteja kasataa liukuhihnalle ja kärrätään suoraan myymälään, ainoa tarvittava henkilökunta on hihnan huoltaja ja kassan rahastaja. Laatutietoiset neropatit puolestaan erottuvat massasta jo päästä varpaisiin mittaavasti katseesta, norsunvitun muotoisesta ilmeestä naamalla ja täysin tyhjänpäiväisten nippelitietojen pohjattomasta kysymysvirrasta. On yksi asia opiskella tuotteesta tarpeeksi valistuneeseen ostopäätökseen ja toinen valmistautua väittelemään tohtoriksi aiheesta ”fillarin polkimien kehityskäyrä modernissa yhteiskunnassa”. Reklamaatio on taas pelkkä vitsi, jos joskus näkisi tuotteen missä olisi oikea vika eikä pelkästään tyhmän asiakkaan käyttövirheet, huijausyritys tai puhtaasti viallisen tuotteen tarkoituksellinen valinta ärsyttämistarkoituksessa, olisin perkeleen yllättynyt. Kaikenkaikkiaan yletön typeryys vallitsee ja perii maan. Asiakas ei ole enää aina oikeassa, asiakas ei ole itseasiassa koskaan oikeassa ja voisi hyvin ostaa romunsa vaikka automaatista. Miksi suotta vaivata päätänsä tuotetiedoilla tai myyntipsykologialla, ammattikoulusta valmistunut rautahampainen ihmisapina myy tuotteen täysin samalla prosentilla kun lahjakas ja koulutettu myyntihenkilö.

 

Tyhmyys ei siis ole vain normi vaan siitä on tehty jopa hyve. Tyhmyydellä saa kaiken anteeksi, voit töppäillä mitä tahansa ja pyytää sitten nöyrästi anteeksi ja saat pisteet sekä hyvästä yrityksestä että avoimuudesta. Tyhmyys itsessään voi kuitenkin olla juurikin se hyve mitä ihmiskunta siitä on halunnut. Vai oletteko koskaan nähneet todella masentunutta vammaista? Kun se älykkyys riittää juuri ja juuri ihmisarvoiseen elämään, kaikki ylimääräinen tuntuu vain lisäävän paineita. Vammaiset asiakkaani ovat usein todella avoimen onnellisia ja mukavia ihmisiä, vaikka tarralenkkarit eivät ole uusinta huutoa, ei näiden ihmisten tarmoa voi olla ihailematta, ja samalla hieman kadehtimatta. Riittävän tyhmänä voit hyvin ohittaa ne elämän vastoinkäymiset ja ikävyydet, joita valistunut mieli pyrkii kaivamaan sielunelämän syövereistä ja keskittyä jokaiseen päivään avoimin, joskin tyhjin mielin. Juuri kaiken sen väärän näkeminen ja ymmärtäminen on kieltämättä pääsyyllisen siihen onnettomuuteen, jota nyt koen. Tämä näkemys maailmasta, ihmisistä ja itsestäni ei siis ole suuren älykkyyteni vuotoa julkisuuteen vaan oman vajavaisuuteni tajuamista. Olen kaivanut esiin paljon ongelmia, joita olen pintaa syvemmältä etsiessäni löytänyt, mutta en vain ole riittävän viisas selviämään niistä. Joka tietoa siis lisää, se todellakin myös tuskaa lisää. Tämä tuskaa lisäävä tieto ei sekään itsessään ole absoluuttinen totuus, vaan ainoastaan se kuva totuudesta, jonka olen kaivanut esille. Etsivä siis löytää, ja usein juuri sen mitä on etsinytkin. Voiko kuitenkaan kaivata sellaista sinisilmäistä naiviuden tilaa missä elämä on ruusuilla tanssimista, ilon julkaisua facebookin statuksissa ja lapsellisen ilon löytämistä asioista, joiden tietää olevan täysin peruskamaa? Jos onnellisuuden hinta on unohtaa kaikki elämän paska ja vetää hymy kasvoille kun siihen ei ole aihetta, on varmasti parempi vaipua apatiaan. On typerää haluta onnettomuutta, mutta vielä typerämpää haluta typeryyttä sen saamiseksi. Tyhmyys onkin niin häilyvä käsite, että vain todella viisas voikin tunnustaa kaiken maailman paskan olemassaolon mutta silti käsitellä sen positiivisella asenteella, vaikka se tarkoittaisi maailman leimaavan hänet typeräksi. Ripaus tyhmyyttä voidaan kai sallia kaikille, mutta miksi se joskus tuntuu niin mahdottomalta katsella vierestä ja olla huutamatta.

 

Vaikka tyhmyys onkin siis sekä yli- että aliarvostettua, hieman yksinkertaiset miehet ovat kuitenkin tunnetusti naisten ykkössaaliita ihmisapinojen monimutkaisissa parittelurituaaleissa. Helppoja lähestyä, helppoja kontrolloida ja ahhh niin lutuisia kun tekevät/sanovat jotain sopivasti typerää. Sitten kun lievästi kyrpiintynyt miehenalku tokaisee pari terävää kommenttia naaraiden vittuiluun niin välittömästi leimataan epäsosiaaliseksi, vittumaiseksi ja sovinistiseksi idiootiksi. Alotteita ei puolestaan ole mahdollista tässä asemassa odottaa milloinkaan naaraiden puolelta, siltä ellei turkkisi ole riittävän kiiltävä ja pesäpuusi tarpeeksi tukeva voit täysiin vapaasti huutaa tuskaasi yöhön ilman minkäänlaista vaikutusta. Mikäli erehdyt joskus loukkaamaan puheillasi edes yhtä naaraslauman edustajaa voit vain odottaa viidakkorummun viestineen erehdyksesi jo viikossa tarpeeksi pitkälle uuden käsivoidepurkin ostoa varten. Luonnonvalintaa tämäkin epäilemättä, laumaan pitää sopeutua jos mielii jatkaa sukuaa, mustat lampaat jätetään armotta susille. Ne epäonniset, jotka päättävät vastata tähän tuleen laskemalla rimaansa nostavat viimekädessä sen tyhjimmän arvan ja juuttuvat hoitamaan pesäänsä pahasti harmaantuneeseen turkkiin asti riesanaan useita liian pahasti emonsa näköisten pentujen ja itsensä alffanaaraan kanssa. Lopulta tyhjä avioliitto muodostuu turvasatamaksi, josta ei uskalleta enää paeta mutta jota ei voi todella koskaan täysin kohdata. Elämä lipuu yhä samojen rutiinien armoilla, nyt niitä on vain tukku lisää. 

 

Ensimmäinen osio tässä. Jatkoa seuraa. Ehkä otsikkokin aukenee sitten paremmin...